perjantai 1. huhtikuuta 2011

Omakohtaisia kokemuksia karppaamisesta

Kaikki alkoi viime tapaninpäivänä, jolloin olin pukemassa kenkiä jalkaani. Olin niin pöhöttynyt kinkusta, suklaasta ym jouluruuista, etten saanut enää omin avuin kenkiä jalkaani. Painoin 93 kiloa, verenpaineeni oli koholla ja muutenkin tunsin metabolisen oireyhtymän kolkuttelevan olkapäälläni. Heitin lyhyen huokauksen Herran puoleen ja saman tien mieleeni putkahti nimi: Antti Heikkilä. Olin kuullut joskus aiemmin hänen kirjoittaneen ruokavaliosta, mutta yhtään hänen kirjaansa en ollut lukenut. Lainasin saman tien kaikki hänen kirjansa, jotka oli saatavilla. Tiesin välittömästi ne luettuani, että tässä on minulle vastaus! Halusin laihtua, mutta kuitenkaan tuntematta nälkää. En kestä salaattilounaita tms. vaan halusin laihtua syömällä viisaammin. Aloin soveltaa Heikkilän oppeja heti seuraavana päivänä. 18 päivän kuluttua aloittamisestani painoni oli laskenut 7,2 kiloa ja tunsin itseni erittäin hyvävoimaiseksi, joten päätin jatkaa. Nyt on kulunut 3 kuukautta vähähiilihydraattisen ruokavalion aloittamisesta ja edelleen oloni vaan kohentuu. Paino on tippunut nyt 15 kiloa sekä verenpaineeni on laskenut normaalille tasolle. Ja ilman lääkkeitä! Nukun yöni paremmin kuin koskaan ja virtaa riittää koko päivän. Enää ei tule väsymyskohtauksia kesken päivän, vaan sama vireystaso riittää aamusta iltaan. En voi muuta kuin suositella kokeilemaan tätä ruokavaliota. Pystyn jälleen tekemään samoja asioita kuin aiemmin. Tuntuu, kun olisin nuortunut yli 10 vuotta :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti