maanantai 23. toukokuuta 2011
Tavoite saavutettu, mitä sitten tapahtuu?
Eilinen oli virallisesti aktiivisen karppaamiseni viimeinen päivä. Tavoite on saavutettu ja siirryin pysyvään ylläpitovaiheeseen, joka antaa paljon enemmän liikkumatilaa ruokavalion suhteen. Yksi hienoimmista asioista tässä koko projektissa oli se, että tässä saavutti hallinnan tunteen oman syömisen suhteen. Nyt tiedän, miten saavuttaa hyvän sekä energisen olon koko päiväksi! Mielestäni karppaamisesta ei kuitenkaan kannata tehdä uutta uskontoa. Se ei ole sen arvoista. Tarkoituksena on ainostaan, että omaan painoon suhtaudutaan vakavasti, mutta ei pakkomielteenomaisesti. Tämä tarkoittaa omalla kohdallani sitä, että jatkossa säätelen hiilihydraattien määrää viikoittain, mutta en käy puntarissa kuin korkeintaan satunnaisesti.
Jokaisen täytyy selvittää itselleen, mikä on se hiilihydraattimäärä, jolla vielä ehkäistään painon nouseminen uudestaan . Tämä ei mielestäni selviä kuin kokeilemalla, joten otan jatkossa mukaan kohta viisi kuukautta pannassa olleet perunan ja riisin. Toki aion syödä näitä ruoka-aineita hillitymmin kuin aiemmin. Joillakin päivittäinen hiilareiden määrä ei saa ylittää 40 grammaa, jotkut voivat huoletta pistellä jopa 100 grammaa ilman ongelmia. Näyttää siltä, että noin kahden viikon välein pidetty hiilaripäivä ei ainakaan tätä dieettiä kaada.
Yhdellä elämänalueella tehty muutos heijastuu moniin muihinkin asioihin. Ilmoitin itseni toissapäivänä Elixian hölkkään, koska juokseminen tuntuu tällä hetkellä todella helpolta. Veikkaisin, että itseni kohdalla liikunta näyttelee jatkossakin suurta roolia painon hallinnassani. Tsemppiä ja mukavaa alkanutta kesää ihan jokaiselle!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Juuri näin, kirjoittele vaan jatkossakin näitä tänne blogiin. Mitä kuuluu ensi Jouluna tai vuoden päästä. Onhan sulla vähän enemmän paineita pitää ittes kuosissa, kun oot ollu monelle esimerkki. No en itsekkään aio Juhannuksen jälkeen alkaa itseäni Jouluporsaaksi lihottaa, on meinaan niin hieno juttu tää karppaaminen, ite oon innostunut pyöräilystä....100 km lenkit mennee kivuttomasti..
VastaaPoistaJoo, en aio lihottaa itseäni jouluporsaaksi, vaikka porsasta aion ensi joulunakin syödä :D
VastaaPoista